30

EPILOGI

Viikko sieppaajan kiinnioton jälkeen Marie istui siskonsa, Miian ja Mikan, Julian ja Pasin kanssa omassa olohuoneessaan käsi paketissa ja mustelman jämät kasvoillaan ja vartalollaan. Miia oli ottanut vapaata töistään ja tullut siskonsa seuraksi ja auttamaan arjen askareissa. 

Miia oli ollut todella järkyttynyt nähdessään, missä kunnossa Marie oli ollut. Hän ei voinut käsittää, miten niin raakoja ihmisiä voi olla edes olemassa. 

Ystävykset olivat useana iltana kokoontuneet yleensä Marien luokse ja käyneet läpi tätä kauheaa kokemusta. Toki Marie kävi juttelemassa ammattiauttajan kanssa myös, mutta ystävien tuki oli äärimmäisen tärkeää. Parhaimman tuen ja ymmärryksen Marie ja Tiina saivat kuitenkin tosiltaan.

He olivat myös muutaman kerran nähneet toisensa ja jutelleet asiasta. Kumpikin oli pidemmällä sairauslomalla, koska lääkärit olivat sitä mieltä, että heidän olisi saatava rauhassa käydä tuon tapauksen aiheuttama trauma läpi. Eikä heillä itselläänkään ollut mikään hinku töihin niin pian kaiken jälkeen. 

Molemmat heräilivät useasti öisin painajaiseen tai ahdistukseen, minkä sieppaaminen ja sieppaaja oli aiheuttanut. Heidän liikkuessaan ulkona yksikseen tai ihmispaljoudessa, tuli heillä välillä hirvittävä paniikin tunne siitä, että jossain joku vaani tai seuraisi heitä. Pelko siitä, että sama tapahtuisi uudelleen, oli läsnä lähes koko ajan. Oli vaikea käsittää, että kaikki oli oikeasti ohi, että niin julmiin tekoihin pystyvä ihminen, oli ollut töissä samassa talossa. 

Tiina oli päässyt pakoon Rajamäen talon etuovesta ja juossut suoraan läheiseen metsään, vastakkaiselle puolelle, kun Marie. Sieltä hän oli metsän kätköstä löytänyt itsensä tielle  harjailujen jälkeen. Ohi ajava auto oli pysähtynyt, antanut Tiinalle kyydin poliisiasemalle. Matkalla Tiina oli hälyttänyt poliisit Rajamäen talolle ja kertonut, mitä oli tapahtunut. 

Koko viisikko oli sitä mieltä, että ellei sieppaaja olisi jäänyt kiinni, Marie ei olisi enää heidän seurassaan. Ja sen sieppaajakin oli tehnyt selväksi.

Oli selvinnyt, että sieppaaja, sairaalan lääkäri Jukka Rajamäki, oli myös muutaman muun naisen katoamisten takana. Kaikki siepatut olivat olleet aina samassa sairaalassa töissä, missä Rajamäki oli ollut lääkärinä. Ulkomaan jaksot olivat olleet harhautusta. Ulkomaillakin Jukka oli toiminut lääkärinä, milloin missäkin maailman kolkassa ja aina muutaman vuoden jälkeen tullut takaisin kotimaahan, mutta vaihtanut kaupunkia. Kukaan ei koskaan ollut osannut edes epäillä Rajamäen osallisuutta asiaan. Raskainta poliiseille oli ollut kertoa omaisille, että nuo naiset, jotka olivat kadonneet vuosien aikana, olivat menettäneet henkensä Rajalan toimesta. 

Ulkomaan jaksojen aikana Rajamäki oli vaihtanut nimeään useamman kerran ja oli hän käynyt jopa leikkauttamassa kasvojaankin, ettei häntä tunnistettaisi. Kukaan ei osannut epäillä hänen syyllistyneen mihinkään laittomuuksiin. Hänen kasvojen piirteensä oli kyllä muuttunut, mutta häijyjen silmien välkettä ei edes leikkaukset olleet voineet piilottaa. Niiden perusteella poliisit pääsivät hänen jäljilleen loppujen lopuksi.

Talo, johon Rajamäki oli Tiinan ja Marien vienyt, oli tämän lapsuuden koti. Se oli ollut välillä tyhjillään, kun tämä toimi lääkärinä milloin missäkin kaupungissa, mutta talo oli ollut tukikohtana. Siellä hän oli huolella suunnitellut kaiken. Kaikki oli kirjoitettuna käsikirjoituksenlailla paperille ja arkistoitu. Kaikki oli huolella ja tarkkaan kirjattu ylös. Hän oli kuulusteluissa kertonut, että noiden arkistojensa pohjalta saisi hyvän elokuvan tehtyä, hyvin tarkan ja todentuntuisen. Se oli ollut hänen suunnitelmansa jo aikaisesta vaiheesta asti.

Rajamäki oli myös kuulustelussa kertonut ihan oma-aloitteisesti ja vailla minkäänlaista katumusta, että hän oli jo useita kuukausia seurannut Tiinaa. Jossain vaiheessa Rajamäki oli keksinyt myös alkaa seurailemaan Marieta. Hän oli nauttinut koko saalistusmatkasta ihan alkumetreiltä aina viimeiseen jahtiin metsässä. Kunnes poliisit olivat pilanneet kaiken ja siitäkös Rajamäki oli äärimmäisen raivoissaan.

 ”Pitäisitte huolen omista asioistanne”, hän oli tiuskaissut istuessaan pidätettynä poliisiautossa matkalla kohti vuosien linnareissua.

 Kun hän pääsisi jälleen vapauteen, hänellä olisi vieläkin tarkemmat suunnitelmat. Hän aikoi käyttää hyödyksi koko ajan, jonka hän viettäisi rauhassa omassa pienessä huoneessaan. Ehkä se olikin hyvä juttu, että hän pääsisi hetkeksi pois kirotun työnsä äärestä. Tässä tarjoutuisi ruhtinaallinen tilaisuus saada aikaan uusi ja parempi jahti. 

Aikaa hänellä olisi, mutta hän osasi odottaa.