17

  ”Moi Mika, onko Mariesta kuulunut mitään. Hänen piti tulla vielä meille täksi yösi, mutta häntä ei ole kuulunut eikä hän vastaa puhelimeen.” Pasi kyseli Mikalta.

  ”Ei ole kuulunut, eikös hänen pitänyt päästä kymmeneltä töistä?” Mikan vatsaa käänsi.

  ”Niin hän sanoi. Soitimme sairaalaan ja kyselimme häntä, mutta hän oli kuulemma lähtenyt vähän yli kymmenen.”

  ”Voi ei! Missä hän on? Entä jos hän on mennyt kotiinsa?.” Mika alkoi olla jo huolissaan. Hän kertoi nykyiselle parilleen, Terolle, ettei Marie ollut mennyt Julialle ja Pasille. Hän yritti soittaa Marielle, mutta tämä ei vastannut. Nyt hän alkoi toden totta huolestua. Olisiko niin, että uhkaaja olisi sittenkin onnistunut yrityksessään. Jäätävä koura tuntui tarttuvan hänen sisuskalustaan kiinni ja puristavan kovaan otteeseensa. He päättivät käydä Marien asunnolla ja jos Marie ei ollut siellä, niin sitten he suunnistaisivat sairaalalle.

  Marien asunto oli täysin pimeä eikä kukaan tullut avaamaan ovea. Mikan sydäntä kouraisi.

  ”Älä vielä hätäänny! Otetaan ensin selvää sairaalalta. Ehkä sieltä saadaan joku järkevä selitys”, Tero yritti luoda toivoa Mikaan.

   Tämä oli jotenkin tutun oloinen tilanne Mikan mielestä. Vähän liian elävästi hän muisti Markon kanssa käymänsä keskustelun. Samoin kuin Tiina oli hävinnyt jälkiä jättämättä, niin oli nyt Marie  hävinnyt. Samoin kuin Marko oli yrittänyt soittaa Tiinalle, tämä ei ollut vastannut, niin oli nyt Marie vastaamatta hänen puheluihinsa.

  

  ”Ehkä hänellä on puhelin äänettömällä tai pois päältä”, Tero yritti taas.

  ”Toivottavasti asia on niin”.

  Tero kaarsi poliisiautolla suoraan sairaalan oven eteen. Olikohan auto edes pysähtynyt, kun Mika jo hyppäsi autosta ja kiireen vilkkaa ryntäsi ovista sisälle ja kohti osastoa, jolla Marie työskenteli.

Hän avasi osaston oven ja vastaan tuli yksi hoitajista.

  ”Onko Marie täällä vielä?” Mika kysyi.

  ”Ei, hän lähti jo pari tuntia sitten”, vastasi hoitaja ihmetellen, miten nyt poliisi kyseli Marien perään.

  ”Oletko varma?”

  ”Olen, hän oli samaan aikaan pukuhuoneessa, kun minä. Olin juuri tulossa töihin silloin.”

  Jäätävä koura kiristi otettaan. 

  ”Tämä ei voi olla totta!” hän huusi mielessään.

Nyt hän oli melko varma, että hänen pelkonsa olisi toteutunut. Onneksi Tero tuli juuri samalla osaston ovesta sisään ja näki Mikan jähmettyneen katseen. Hän ymmärsi heti, missä mennään ja mikä on tilanne.

  ”Hei Mika, käydään katsomassa, onko Marien auto parkkihallissa.”

Mika lähti Teron perään kohti parkkihallia. He kulkivat autojen väleissä kunnes Marien auto näkyi.

Mika valahti kalpeaksi. Jotenkin hän ymmärsi, että kaikki ne uhkaukset, joita Marie oli saanut, oli nyt käyneet toteen. 

  ”Ei!!” hän huusi paniikissa ja läimäisi Marien auton kattoon kämmenellään ja jatkoi,

  ”Rakas Jumala, auta!”

Tero katsoi hämmästyneenä Mikaa, mutta ei sanonut mitään kuulemaansa lauseeseen. Normaali oloissa hän olisi varmasti jotakin siihen liittyvää kommentoinut, mutta nyt ei ollut sellaisen aika.

  ”Mika, rauhoitu! Soitan pojille ja pyydän heitä tänne mahdollisimman pian. Laitetaan hihat heilumaan ja ratkaistaan tämä juttu!”

  Turtana ja rauhattomana Mika odotti sivummalla, kun Tero soitti Ristolle. He lähtisivät heti tulemaan sairaalalle. Risto kehotti Teroa pitämään Mikan aisoissa ja rauhoitella tätä. Tero oli vähän epäileväinen onnistumisestaan siinä, mutta lupasi yrittää parhaansa. 

  Mika pyysi Teroa soittamaan myös Pasille ja kertomaan, mikä oli tällä hetkellä tilanne. Itse hän ei tässä tilanteessa pystyisi soittamaan. Hän tiesi, että varsinkin Julia saisi kunnon kohtauksen. Mutta hän toivoi, että pariskunta rukoilisi Marien puolesta, ja Tiinan. Sillä Mika uskoi, että naiset olisivat samassa paikassa. Hän toivoi, että naiset olisivat myös kunnossa.

  Vartin kulutta Risto saapui parinsa kanssa ja pian tuli pari partiota lisää poliiseja tutkimaan sairaalan aluetta ja katsomaan kameroiden tallenteita. Hätä ja huoli tuntui nyt olevan yhteinen. Toki se oli sitä ollut aikaisemminkin, mutta nyt tämä oli liian henkilökohtainen.Marien katoaminen oli saanut koko porukan tiivistämään rivinsä ja sitä riviä ei ihan helposti päässyt ohittamaan. Nyt oli niin monta silmäparia katselemassa tallenteita ja tutkimassa ympäristöä, että joka ikinen kivi tultiin kääntämään moneen kertaan. Ehkä Marien katoamisesta saataisiin lisää vihiä myös Tiinan katoamiseen ja sitä myöten juttu saataisiin ratkaistua mahdollisimman pian. 

  Yhdessä tuo tutkiva joukko ihmetteli Marien auton lähellä olevan lampun rikkoutumista. Oliko se ollut kauan rikki vai oliko se tarkoituksella juuri nyt rikki. Pari poliisia lähtivät tutkimaan tallenteita ja Risto ja Seppo jäivät tutkimaan autoa ja sen lähitienoota. Mika seisoi rauhattomana sivummalla hädän raastaessa hänen sisintään.

  ”Rakas Jumala! Auta!” hän rukoili taukoamatta mielessään.

  Aika kului ja kului, Mikasta tuntui, että kaikki tapahtui liian hitaasti, että tutkimukset pitäisi saada nopeammin etenemään. Kyllä hän tiesi, että aikaa tutkimiseen kuluu. Pitää olla huolellinen ja tutkia kaikki rauhassa, eikä hätiköiden. Mutta silti hänestä tuntui, että homma ei vain edennyt. Itse hän ei juuri nyt kyennyt tutkimaan yhtään mitään. Sen hän sentään ymmärsi ja osasi myös antaa tutkijoille rauhan työskennellä. 

 ”Olen minäkin oikein ammattilainen”, hän mutisi itsekseen sarkastiseen sävyyn.

  Mika kuuli juoksuaskeleita takaansa. Hitaasti hän kääntyi katosomaan äänen aiheuttajaa ja näki Julian ja Pasin juoksevan häntä kohti. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, kun hän näki ystävänsä juoksevan häntä kohti. Pasi tuli suoraan hänen luokseen ja otti kunnon karhun syleilyyn hänet. Julia tuli vähän jäljessä ja myös halasi häntä. Siinä he olivat, kolmikko, ja yksi puuttui heidän joukostaan.

  Riston puhelin kuului soivan. Mika sitä ei rekisteröinyt, mutta Pasi kuuli sen. Hän yritti terästää kuuloaan, että olisi kuullut edes jotain, mutta Risto puhui sen verran hiljaisella äänellä ja selkä heihin päin, ettei Pasi erottanut kuin muutaman sanan sieltä täältä. 

  ”Mika, käydään tuolla sisällä katsomassa tallenteita. Tule mukaan. Valitettavasti emme voi ottaa ystäviäsi mukaan, mutta jos he haluavat, he voivat odottaa aulassa. Tässä voi kyllä kestää hetki jos toinenkin, mutta jos heillä on aikaa, niin arvostaisin sitä, että he olisivat tukenasi.”

  ”Me odotamme sinua aulassa”, Pasi lupasi ja jatkoi

  ”Emme lähde, ennen kuin sinä olet valmis lähtemään.”

  ”Kiitos teille. Rukoilkaa, että Marie olisi kunnossa ja löytyisi pian. Uskon, että he ovat Tiinan kanssa samassa paikassa. Rukoilkaa, että molemmat löytyisivät.” Mika sanoi vaisusti ja suunnisti synkkänä Riston perässä valvontahuoneeseen.

  Julia ja Pasi menivät hiljaiseen nurkkaan pöydän ääreen istumaan. Tällä hetkellä aulassa ei ollut muita kuin he. Radio soi hiljaa taustalla peittäen heidän hiljaisen keskustelun ja rukouksen tuon syrjäisen pöydän ääressä. 

  Puolen tunnin päästä Mika tuli valvontahuoneesta heidän luokseen.

  

  ”Voi olla, että jotain on löytynyt. Valo, joka on Marien auton lähellä, rikkoutui aikaisemmin tänään. Tallenteissa ei näy kuin tummiin pukeutunut epäselvä hahmo ja kohta valo sammui. Nyt yritämme löytää jotain muuta vihjettä tekijästä ja saada selvyyttä, onko hänellä mahdollisesti tekemistä Marien katoamisen kanssa. Saamme tallenteet asemalle mukaan ja käymme ne siellä hetki hetkeltä läpi. Ja katsomme jokaisen pienenkin liikkeen niiltä. Toivotaan, että löytäisimme pian edes pienen vihjeen tekijästä.”

  Ei mennyt enää kauaa, kun virkavallan edustajat marssivat kantamuksineen takaisin autoilleen ja suuntasivat autokulkueensa kohti poliisilaitosta. 

  Kello oli pitkästi yli puolen yön, ennen kuin kolmikko saapui Julian ja Pasin asunnolle. He vaatimalla vaativat, että Mika tulisi heille yöksi. He eivät halunneet, että Mika olisi yksin kotonaan. Nyt tarvittiin ystäviä ja he seisoisivat rinnalla, tuli mitä tuli. 

  Julia laittoi sohvalle petivaatteet Mikalle, että tämä saisi ehkä edes hetken nukuttua. Hän olisi mielellään tarjonnut jotakin pientä yöpalaa, mutta Mikalle ei maistunut. Joten Julia teki valmiin kanavoileivän valmiiksi hänelle jääkaappiin, jos nälkä yllättäisi. Mika oli kiitollinen huolenpidosta.

Miten hän olisikaan yksin selvinnyt. Ehkä jotenkin, mutta hän oli kiitollinen jokaisesta hetkestä näiden ystävien kanssa.