26

Mika kävi edelleen aikaisempia tapauksia läpi, uudestaan ja uudestaan. Vertasi yhtäläisyyksiä, tutkien eroavaisuuksia. Koko pöytä oli täynnä papereita, tietokoneen ruudulla oli monta päällekkäistä kuvaa auki. Seinällä oleva taulu oli melkein täynnä kuvia. Rikospaikoilta, uhreista, epäilyistä, työntekijöistä. Niitä Mika ja Sepi tutkivat ja pähkäilivät.

 Sepi oli ottanut asiakseen tutkia työntekijöiden taustoja ja aikaisempia työpaikkoja. Vertaillen niitä muihin katoamisajankohtiin. Kuvat oli järjestetty tapauskohtaisesti, että heidän oli helpompi pysyä kärryillä, mistä tapauksesta ja sairaalasta oli kyse. 

Nyt hän seisoi työntekijöiden kuvien edessä. Hän tuijotti aina yhtä kuvaa monta minuuttia. Painoi mieleensä jokaisen yksityiskohdan kunkin työntekijän kuvaa katsoessa. Siirtyi sitten seuraavaan tapaukseen ja teki saman…

 Välillä hän palasi takaisin aikaisempaan tapaukseen ja taas takaisin. 

 ”Hmmm…” kuului välillä Sepin suunnalta ja taas oli hetken hiljaista. 

Mitään turhia tarinoita tai juttuja se juteltu. Keskityttiin ainoastaan yksityiskohtien tutkintaan. Ja siinä oli kyllä melkoinen homma. 

 Sepin taahaus taulun edessä oli tasaista, kuin rytmitettyä taukoineen päivineen. Kunnes rytmi sekoksi ja kohta pysähtyi kokonaan.

 ”Hei! Mika! Katsopas tätä”, Sepi sanoi hieman mietteliäällä äänellä.

Mika nousi nopeasti tuoliltaan ja astui Sepin viereen.

 ”Vertaapa näitä neljää kuvaa”, hän sanoi ja irrotti kuvat seinältä asettaen ne seinän vieressä olevalle työpöydälle.

 ”Onko sinusta näissä mitään samaa? hän jatkoi.

Mika astui pöydän ääreen ja alkoi tutkia niitä kuva kuvalta. Tarkasti. Hän teki saman, kuin Sepi aikaisemmin seinän vieressä. Katsoi kaikki kuvat läpi, palasi takaisin alkuun ja keskittyi pidempään aina yhteen kuvaan ja jatkoi sitten taas eteenpäin, kunnes taas palasi alkuun.

 ”Voisiko oikeasti olla? hän sanoi hitaasti ja taas palasi kuvarivin alkuun.

 ”Sitä minäkin mietin”, Sepi sanoi.

 ”Silmät”, Mika sanoi kiihtyneemmällä äänellä ja jatko

 ”Ne on samat silmät! Tuo on sama mies! Ja jokaisessa kuvassa nimi on eri, hiukset eri väriset ja malliset, mutta...”

Mikasta tuntui, että hän oli nuo silmät nähnyt jossain, mutta ei saanut päähänsä missä ja milloin.

Väsymys tuntui saavan vallan ja keskittyminen ei ollut enää niin tarkkaa eikä muisti oikein toiminut. Mutta hän ei voisi jättää nyt tähän tutkimusta, vaikka tarvitsisikin unta kipeästi. Pitäisi vain saada pää toimimaan kunnolla.

 ”Sepi, sopiiko jos hetkeksi käyn heittäytymässä pitkäkseen taukohuoneen sohvalle? On pakko saada pieni lepohetki ja silmät kiinni, että järki taas juoksisi edes vähän”.

 ”Tottakai. Minä jatkan sen aikaa. Jos jotain ihmeellistä löytyy, niin tulen herättämään sinut sitten”, Sepi lupasi.

 ”Hyvä!”

 Mika lähti kohti taukohuonetta. Sohva siellä ei ollut kovin houkutteleva, se oli ihan liian lyhyt ja käsinojat aivan liian kovat, mutta jos asetti sohvatyynyn huolella, siinä sai hetken ehkä nukuttua. Kotiin ei nyt ollut aikaa lähteä nukkumaan. Pieni hetki untenmailla ehkä auttaisi saamaan ajatukset vähän selvemmäksi. Siihen aikaan ei onneksi ollut kovin ruuhkaisaa taukohuoneessa, joten Mika sai suhteellisen rauhassa ottaa pienet unet.

Sepi sen sijaan jatkoi tutkimuksiaan. Hän alkoi kiinnostua yhä enemmän tuosta yhdestä työntekijästä. Jokin tässä pisti hälytyskellot soimaan. Ulkonäöllisesti tuossa työntekijässä oli eroavaisuuksia. Ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä oli myös kasvojen muodossa eroavaisuuksia, mutta nuo silmät. Parissa kuvassa silmien väri eli eri, mutta katseessa oli jotain hyvin samaa. Sepi alkoi selvittelemään kunkin kuvan kohdalla esiintyvää nimeä ja nimen historiaa.

Siinä vierähti muutama tovi, mutta epäilys, joka hänen mielessään oli, tuntui saavan vain lisää tuulta purjeisiin mitä pidemmälle hän tutkimuksissaan pääsi. Olisi vain saatava faktaa pöytään, ennen kuin hän menisi herättelemään Mikaa. Joten hän jatkoi.

Mika oli nukahtanut lähes saman tien, kun oli saanut suhteellisen hyvän asennon sohvalla. Hän nukkui unta näkemättä, mikä oli ihme sinänsä, kun huoli ja pelko Mariesta ja Tiinasta painoi suurena taakkana harteilla. 

 ”Mika! Herätys!” Sepi tuli keskeyttämään Mikan ansaitun unen.

Mika raotti silmiään ja ihmetteli, missä oli. Sitten hän muisti. 

 ”Marie!” hän henkäisi mielessään ja sanoi ääneen

 ”Onko jotain ilmaantunut?”

 ”Parempi, että tulet katsomaan tuonne, niin näytän”, Sepi sanoi.

Mikaa ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Tämä pomppasi sohvalta ylös ravistellen samalla kättään, jota pisteli puutumisesta. Rivakasti hän seurasi Sepiä työhuoneeseen pöydän ääreen.

 ”Katsopas tätä”, Sepi sanoi samalla asettaen tuon työntekijän kuvat yksitellen Mikan eteen ja sanoi,

 ”Vertaapa näitä. Tässä on ensimmäinen kuva. Tämän tyypin nimi on Hannes Marttinen, syntynyt marraskuussa 1961. Työskenteli tässä sairaalassa 90-luvun alussa noin pari vuotta. Muutti sen jälkeen ulkomaille. Tuosta sairaalasta katosi nainen, Iida” Sepi sanoi osoittaen samalla sairaalan kuvaa, joka oli henkilökuvan vieressä. Sitten hän lisäsi kadonneen naisen kuvan pöydälle.

 ”Okei”, Mika sanoi kysyvänä.

 ”Tässä toinen kuva. Nimi on Hannu Auvinen, syntynyt kesäkuussa 1963. Työskenteli tässä sairaalassa vajaa pari vuotta 90-luvun loppupuolella ja muutti ulkomaille. Tuosta sairaalasta katosi nainen, Jaana”, Sepi jatkoi osoittaen seuraavaa kuvaparia, henkilökuvaa ja toisen sairaalan kuvaa sekä naisen kuvan.

 ”Hmmm”, Mika mumisi ja samalla hänen sydämessään kouraisi, mutta odotti Sepin jatkavan.

 ”Tässä kolmas kuva. Nimi, Pekka Siekkinen, syntynyt lokakuussa 1962. työskenteli tässä sairaalassa kaksi ja puoli vuotta, ja muutti ulkomaille. Tuosta sairaalasta katosi nainen, Marita.”

Mika katsoi sydän jyskyttäne kolmea ensimmäistä kuvaa ja odotti jatkoa pelon sekaisin tuntein, jonka melkein jo arvasikin, mutta odotti silti. 

 ”Tässä neljäs kuva. Nimi, Jussi Nieminen, syntynyt 1961 maaliskuussa. Työskenteli tässä sairaalassa 2010 – 2012 ja…”

 ”Muutti ulkomaille?” Mika lisäsi ennen kuin Sepi ehti sanoa sitä.

 ”Kyllä. Ja sairaalasta katosi nainen, Satu. Ja kun katsot tarkkaan, huomaat yhtäläisyydet myös näistä henkilökuvista. Erityisesti silmiä. No, vertasin näitä kuvia näihin tuoreisiin henkilökuviin, jotka on täältä sairaalasta. Vertaapa näitä!”

 Mika katsoi ja hänen sydänalaansa riipaisi syvältä. 

 ”Tiedän tämän miehen! Kaikissa kuvissa on sama mies!” Mika sanoi järkyttyneenä ja samalla tajusi, missä vaarassa Marie ja Tiina olivat.

 ”Oletko saanut selville nykyhetkestä mitään? Missä tämä kaveri asuu? Milloin hän on aloittanut työskentelyn täällä? Onko näitä kadonneita naisia löydetty? Onko nämä naiset ainoita kadonneita?”

 Sepi kertoi, mitä oli saanut selville. Osoitetta hän ei ollut vielä saanut, koska oli yöaika, eikä sairaalalla ollut sellaista henkilöä töissä, jolta olisi voinut asiaa kysyä. Oli hän kyllä sitä yrittänyt.

Mutta heillä oli todennäköisesti henkilö tiedossa. Nyt vain pitäisi selvittää, oliko kyseinen henkilö tämän takana.