24

 Julia oli soittanut Miialle Marien katoamisesta heti, kun he olivat tajunneet, että tämä oli kadonnut. Miia oli heti lähtenyt ajamaan Julialle ja Pasille. He olivat vaatineet häntä jäämään heille yöksi siksi aikaa, kunnes Marie löytyisi.

 Miia oli kuin tulisilla hiilillä. Hän ei pystynyt rauhoittumaan hetkeksikään. Oli ihme, ettei lattiassa ollut kunnon uraa Miian talsittua sitä edes takaisin. Oli turhauttavaa, kun ei voinut tehdä mitään ja tuntui, että poliisienkin toiminta oli äärimmäisen hidasta. Toki Miia oli luonteeltaan sellainen, että kaiken piti tapahtua just eikä melkein, heti eikä hetken päästä. Hänelle odottaminen oli jokseenkin vierasta. 

 Muutaman kerran hän oli Mikallekin soitellut ja hoputtanut tätä ja myös koko poliisiarmeijaa. Kyllähän tuo joukko oli laittanut kaiken mahdollisen peliin, että kaksikko löytyisi kunnossa ja pian, mutta Miialle heidän työnsä näytti hitaalta ja tehottomalta. Hän oli jo uhannut lähtevänsä itse etsimään syyllistä, mutta Mika oli komentanut koko virkansa suomalla arvovallalla jättämään uhkauksen toteuttamatta.

 ”Ja sinä tulet minua komentamaan!” Miia oli tokaissut vastaan, mutta oli kuitenkin jäänyt Julian ja Pasin luo. 

 Miian vieraisilla olo oli melkoinen koettelemus Julialla ja Pasille. He kuitenkin urheasti kestivät Miian tiuskimiset ja tuskaiset itkut, jotka aina välillä ottivat otteeseensa. Olihan tämän sisko kadoksissa, se jos mikä, oli todellakin ymmärrettävä syy kaikkeen tiuskintaan. 

 Julia yritti keksiä Miialle jotakin tekemistä, että tämä edes hetkeksi pääsisi tuskaisista ajatuksista ja pelosta selvemmille vesille. Kyllähän keittiön kaappien siivous sai Miian ajatuksia hieman helpotettua.  

 ”Kuinka kauan tässä vielä pitää odottaa, että he saavat selville Marien olinpaikan? Eihän tästä tule yhtään mitään? Minun on pakko soittaa Mikalle, että ovatko saaneet selville mitään!” Miia tuskaili.

 ”Et kyllä todellakaan soita!” Julia tuhahti ja jatkoi

 ”Siitä on vasta puoli tuntia, kun viimeksi soitit. Sinä vain häiritset heidän työtään ja viet kallista aikaa tutkinnasta. Nyt lopeta ja ota tuo rätti käteesi ja tee jotain hyödyllistä!” 

Miia kiskaisi rätin Julian kädestä ja alkoi hinkkaamaan juuri tyhjentämäänsä kaapin hyllyjä. Hän sitten vihasi kaappien jynssäämistä! Mutta kyllä hän itsekin tajusi, että hänen oli annettava poliiseille työrauha. Odottaminen oli vain niin hirvittävän tuskallista.