Valo varjojen takana

                                           5    Korvia huumaava pärinä tunkeutui Marien korviin seuraavana aamuna. Kesti hetken, ennen kuin Marie tajusi mikä hänet herätti ja missä hän oli. Tajuttuaan kellon edelleen soivan, hän sulki sen. Uni oli ollut niin syvää, ettei hän ollut nähnyt edes unta. Hiljalleen Marien mieleen palautui edellisillan tapahtumat. Hymy nousi hänen huulilleen ja onnentunne kupli hänen sisällään. Uskaltaisiko hän heittäytyä tunteidensa vietäväksi? Se kysymys mielessään, hän nousi ja suuntasi kulkunsa kohti keittiötä ja kahvinkeitintään.   Hetken availtuaan kaappeja hän löysi kuin löysikin kahvinsuodattimet ja mustan kahvipurkin. Hän meni laskuissa sekaisin lusikoidessaan puruja kahvinkeittimeen, mutta oli vielä niin unenpöppörössä, ettei jaksanut aloittaa laskemista uudelleen.   ”Saas nähdä millaista my...

4    “Hei Mika, viitsitkö tulla käymään täällä!” huusi Risto oven raosta.   “Jep, tulen ihan kohta, teen tämän vain loppuun”, vastasi Mika koneensa äärestä ja kirjoitti raporttinsa loppuun. Hän nappasi kahvimukinsa ja meni Riston työpöydän ääreen.  “No?”  “No… sitä vaan, että oletko saanut mitään irti tuon Tiina Mannisen työkavereista?”  “En. Kukaan ei tiedä mitään eikä ole kuullut mitään eikä ole nähnyt mitään. Tämä on ihan uskomaton juttu”, sanoi Mika ja jatkoi   “Ainoa johtolanka on se lappu, minkä Juntunen löysi ja toimitti meille eikä siinäkään ei tietenkään ole minkäänlaista sormenjälkeä”.  “Oletko kysellyt kirjastolta? Olisiko kukaan nähnyt siellä mitään?”  “Olen kysellyt ja katsonut myös valvontakameran kuvaa sairaalalta ja kirjastolta, mutta ei mitään. Ei minkäänlaista vinkkiä siihen aikaan kummankaan kameran kuvissa”.  “Entä jos Tiina ei päässytkään kirjastolle asti?” ...

                                           3  “Onko Tiinasta kuulunut mitään uutta? “Marie kysyi ensitöikseen töihin päästyään Annalta.  “Ei mitään uutta. Kaikki ovat tosi huolissaan.”  “Voi itku, missähän hän on?” Marie huokaisi. Hänen ajatuksensa juoksivat jo vaikka kuinka vinhaa vauhtia, mitä olikaan voinut tapahtua ja mihin Tiina oli voinut joutua.  “En tiedä, enkä ymmärrä. Outo juttu kyllä tosiaan.” He kävelivät yhtä matkaa osastolle. Anna oli osastolla hoitajana ja Marie sihteerinä. He olivat hyviä työtovereita, vaikka eivät vapaa-aikana juurikaan olleet tekemisissä.  “Niin, sinulla on se muutto nyt viikonloppuna. Oletko saanut apua muuttoon?” Anna kysyi Marielta.  “Kyllähän se nyt olisi käsillä. Julia ja Pasi ovat tulossa auttamaan, sekä siskoni Miia.”  “Saatteko kaikki painavammatkin tavarat kannettu...