8

 “Joko se Kiviniemi on tullut”, kuului jämäkkä ääni yhdestä huoneesta.

 “No, tuoltahan tuo näyttää tulevan”, huusi takaisin Pena, yksi poliiseista huomatessaan Mikan harppovan rappuja ylös.

 “Pyydätkö hänet tänne”.

 “Kuule Kiviniemi, parisi huutelee tuollasinua. Paras käydä katsomassa, mikä sillä on hätänä”.

 “Mennään, mennään”. Mika kiirehti Riston huoneeseen.

Risto istui pöytänsä ääressä nenä melkein kiinni tietokoneen näytössä. Hän ei edes nostanut katsettaan, kun Mika tuli huoneeseen.

 “Mikä nyt niin hätä on?”

 “No, tämä! Katsopas tätä!” Risto sanoi mietteliäänä ja osoitti tietokoneensa ruutua.

Mika siirtyi lähemmäksi konetta ja kesti hetken ennen kuin hän tajusi mistä oli kyse.

Näytöllä näkyi sairaalan turvakamerasta otettua kuvaa, mutta mitään ihmeellistä Mika ei siinä nähnyt.

 “Niin?” Mika kysyi ihmetellen, mistä nyt oli kysymys.

 “Etkö muka huomaa päivän selvää juttua?” Risto kysyi kärsimättömästi.

 “No, en!”

 “Katso tuota ruudun vasenta reunaa. Tuota varjoista kohtaa tuolla”, hän lisäsi ja osoitti sormellaan hahmoa, joka hädin tuskin näkyi.

 “Ai, tuossa?” Mika sanoi ja siirtyi samalla lähemmäksi näyttöä.

 “Just se. Nyt palkan korotus Kiviniemelle!”

 “Seuraapa sitä”, Risto sanoi ja laittoi nauhan pyörimään.

Kun oikein tarkkaan katsoi, kuvassa pystyi näkemään epäselvän hahmon, joka seisoi hievahtamatta paikallaan. Kohta sairaalan ovesta tuli Tiina Manninen. Hän penkoi laukkuaan etsien jotain, löydettyään etsimänsä, hän jatkoi matkaa. Seuraavassa hetkessä epäselvää hahmoa ei enää näkynyt.

 “Yritän saada lähikuvaa”, Risto sanoi ja näppäili näppäimistöä.

 “Ei kyllä kovin hyvä kuva”, Mika sanoi katsoessaan epäselvää kuvaa.

 “Totta”.

“Katsotaan se vielä uudestaan. Saatko sitä selvemmäksi?”

Risto yritti uudestaan saada kuvaa selvemmäksi, mutta ei onnistunut siinä. Mika veti tuolin Riston tuolin viereen ja yhdessä he yrittivät saada jotain tolkkua kuvasta, mutta turhaan.

“Aika mielenkiintoista, ettei hahmoa näy enää sen jälkeen, kun Manninen on mennyt”.

“Niin on”.

 “Asiasta toiseen, minä pelkään, että Marie on vaarassa. Se viesti ja renkaiden puhkominen ei ollut ihan pientä ilkivaltaa.”

 “Olen samaa mieltä. Ja ehkä on sittenkin hyvä, ettet ole tässä jutussa mukana, ainakaan täysillä. 

Voit pitää Marieta silmällä lähempää ilman, että asiasta tulee sanomista yläkerrasta”.

 “Niin. Tämä pitäisi vain saada mahdollisimman pian alta pois ja selvitettyä”.

 “Yritystä kyllä on, usko minua”.

 “Uskon kyllä”.

 “Junnattiin pitkä aikaa paikallaan, kun ei ollut mitään, mistä ottaa kiinni. Nyt aamulla päätin, että katson vielä näitä turvakameroiden kuvia. Eihän tästä kovin paljon apua ole, mutta onhan ainakin joku viittaus siihen, että sairaalan nurkilla tapahtuu jotain”.

 “Nyt sitten kai sairaalalle katselemaan ja kyselemään lisää, vai?”

 “Niin ajattelin, odotan vain, että Seppo tulee töihin, niin lähdetään sitten heti”.

 “Hyvä, pidä minut sitten ajan tasalla!?”

 “Totta kai!”

Hermostuneena Mika meni huoneeseensa ja yritti saada tolkkua toisesta tutkimuksen alla olevasta jutusta, muttei oikein pystynyt keskittymään siihen.

Hän päätti käydä katsomassa, joka Marien auto oli tutkittu ja oliko siitä löytynyt mitään. 

Nopeasti rappuja juostessaan Mika mietti eilisiltaa ja siitä miten heillä oli synkannut heti alusta asti, mutta nyt hän pelkäsi Marien puolesta. Pelko tuntui saavan yhä enemmän jalansijaa Mikan mielessä. Eikä sitä helpottanut yhtään se, että heidän äsken huomaamansa hahmo liikuskeli sairaalan lähistöllä. Mahtaakohan vieläkin liikkua, se pyöri Mikan mielessä huolestuttavan paljon.

“Pidä hänestä huolta, ettei mitään sattuisi”, hän huokasi hiljaa ylös.

 Alas tullessaan Mika huomasi Marien auton ympärillä pari tutkijaa ja suunnisti heidän luokseen.

 “Moi, oletteko saaneet mitään irti?”

 “Eipä juuri. Renkaat on puhkottu jollain järeällä puukolla, mutta muuta ei ole”, sanoi Make, joka oli kaikkien mielestä laitoksen paras tutkija.

 “Tämä on ihan sairasta”, Mika tuskaili.

 “On joo, aika valtavasti vihaa taitaa kantaa tämä tekijä”, toinen tutkija, Jukka, sanoi.

Mikan vatsassa käänsi ikävästi. Hänellä oli ikävä tunne sisällä, että jotain pahaa vielä tapahtuisi.

 “Voisin käydä ostamassa uudet renkaat puhkottujen tilalle ja vaihtaa ne. Kävisin sitten viemässä auton Marielle tänään”, Mika sanoi.

 “Ai, että sinä ostat renkaat? Onkohan minulta jotain jäänyt huomaamatta?” Pena kysyi kääntäen yllättyneenä katseensa Mikaan.

 “Joo, on sinulta!” kuului Riston ääni Mikan takaa. Mika säikähti, kun ei ollut kuullut Riston tuloa. 

 “Tämä meidän Kiviniemi on sitten vihdoin iskenyt silmänsä naisihimiseen! Jätti jopa minut yksin hoitamaan tätä juttua!” Risto sanoi muka pahoillaan.

 “Antakaa jo olla”, Mika sanoi hämillään.

 “Annetaan, annetaan! Mutta että ihan vakavissaan on?”

 “Tämä mies ottaa sellaiset asiat aina tosissaan”, Risto sanoi ja läimäisi Mikaa olalle. 

Kaikesta huomasi, että Risto oli hyvillään parinsa puolesta. Mika oli hänelle kertonut vaimostaan, mutta muut eivät tienneet asiasta.

Mika tyrkkäsi kyynärpäällään Ristoa terävästi kylkeen ja sanoi:

 “Annetaanhan jo olla!”

Mika kävi hakemassa uudet renkaat läheisestä varaosaliikkeestä ja vaihtoi ne nopeasti Marien autoon. Hänen ajatuksissaan oli, että veisi illalla auton yllätyksenä Marielle kotiin. Hän ajatteli, miten mielissään Marie olisi saadessaan autonsa takaisin. Lämmin tunne hänen sisällään pyörähteli, kun hän ajatteli Marieta.